Ensimmäisenä tulee mieleen, että minua on sanottu rohkeaksi – varmaan siksi, että olen kuullut tämän monta kertaa. En pelkää ihmisiä ja puutun tilanteeseen, jos näen vaikka katutappelun tai sabotaasia. Olen tykännyt myös puhua asiallisissa mielenosoituksissa ja vain faktapohjalta. En kuitenkaan kaipaa huomiota – olen lapsena saanut sitä riittävästi – vaan haluan vaikuttaa ihmisten näkemyksiin ja tiedostamiseen, jotta ne kehittyisivät paremmiksi. Valtuuston kokouksessa puhuin heti ensimmäisellä kerralla, kun toisaalta eräs toinen valtuutettu kuulemani mukaan oli kerännyt voimia vuoden verran ja luvannut itselleen pullakahvit palkkioksi, kun uskaltaa puhua valtuustossa ensimmäistä kertaa.
Varmasti merkittävimpiä tunnustuksia, joita olen saanut on, että olen ihminen, joka myös toteuttaa asioita, eikä vain puhu niistä.
Esiteltyäni Helsingin yliopistolla opiskeluaikoinani harjoitustöitäni, sekä myös muissa yhteyksissä olen useamman kerran saanut kuulla, että osaan poimia ja kiteyttää hyvin oleelliset asiat – timanteiksi! Tämä on tärkeimpiä taitoja nyky-yhteiskunnassa, jossa vuorokauden tunnit eivät meinaa riittää to-do-listalla oleviin asioihin.
Kunnallispolitiikasta on jäänyt mieleen eräs lausahdus espoolaiselta nykyiseltä kansanedustajalta. Hän ei ollut kuulemma aiemmin nähnyt niin hyvin perusteltua valtuustoaloitetta, mitä käsiteltävänä ollut aloitteeni oli. Haen perusteluja usein laajalla rintamalla kannattamieni asioiden tueksi. Tässä on sekin hyvä puoli, että jos yksi perustelu kumotaankin, niin ei kuitenkaan kaikkia.
Minua on sanottu myös sosiaaliseksi. Olen kyllä itsevarma ja kiinnostunut ihmisistä. Jokainen ihminen on täynnä yllätyksiä ja mitä erilaisimpia kokemuksia! Toisaalta taidan olla enemmän kuitenkin introvertti.
Kouluaikoina minua sanottiin luovaksi ja yläasteen äidinkielen opettaja povasi minusta jopa kirjailijaa. Jos aikaa olisi enemmän ja olisin vähemmän tunnollinen, tekisin taidetta enemmän kuin nyt, harvoin ja arjen pikataidetta. Toisaalta elämä on kuin yksi iso taideprojekti. Hyvä ehkä nähdä asia näin, niin ei synny turhaa kaappien täytettä.
Tein joskus psykologien yleisesti käyttämän myötätuntoisuustestin. Olen varmasti keskimääräistä naista myötätuntoisempi. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että myötätunto on ihmisillä usein jossain määrin eri tavoin suuntautunutta. Myötätuntoni on kehittynyt varmaankin osin kiinnostuksesta muita kulttuureita ja toisaalta luontoa ja eläimiä kohtaan. Olen lukenut kehitysmaiden tyttöjen ja naisten hyvin rankkoja tarinoita Afrikassa ja muslimimaissa, sekä toisaalta miettinyt, että miltä eläimestä tuntuu elää tuotantolaitoksessa.
Entä suhteeni uskontoon? Onhan PS alkujaan kristillissosiaaliseksi itsensä profiloinut puolue. Olen kristillisyyteen kallellaan oleva agnostikko. Suhtaudun avoimesti myös yliluonnollisiin ilmiöihin, vaikka olenkin aika skeptinen niiden suhteen. Elämässä täytyy olla mystiikkaa ja taikaa! Pelkkä tämä todellisuus ei voi riittää näin ylivertaisen älykkäälle olennolle kuin ihminen!
