Katsoin Stacey Dooleyn jälleen yhden koskettavan dokumentin – nuorista asunnottomista Britanniassa. Dokkarissa ei näy maahanmuuttajataustaisia nuoria asunnottomina. Ilmeisesti kantaväestön nuoret ovat heikoimmassa asemassa asunnottomina, koska maahanmuuttajayhteisöillä taitaa olla enemmän keskinäistä solidaarisuutta perinnäiskulttuuriensa kautta. https://areena.yle.fi/1-50293758
Dokumentissa on viiltävää, kuinka nuoret voivat joutua heitteille kaduille sekä vanhempiensa toimesta, että yhteiskunnan välinpitämättömyyttä. Aivan upean valloittavan nuorukaisen heitti pihalle hänen oma äitinsä otettuaan uuden miesystävän. Koska nuorukainen on jo täysi-ikäinen, hänen on erityisen vaikea saada tukea yhteiskunnalta asunnon saamiseen. Toisen nuorukaisen äiti kuoli syöpään ja poika joutui kadulle.
Aloin miettiä suomalaisten nuorten asunnottomuutta yhä kalliimmaksi käyneen asumisen ja maahanmuuttajien asuntoihin kohdistaman paineen puristuksissa. Ylen mukaan nuoria asunnottomia on Helsingissä jo lähes tuhat. Koko maassa alle 25-vuotiaita asunnottomia oli lähes 1 600 (v. 2017).
Vaikka asunnottomien määrä on Suomessa ollut tasaisessa laskussa jo pitkään, nuorten asunnottomuus on lisääntynyt ja kadulle päätyy yhä nuorempia, jotka ovat yhä huonommassa kunnossa. Kehitystä on selitetty mm. kohtuuhintaisten asuntojen puutteella, pikavipeistä saaduilla maksuhäiriömerkinnöillä, työttömyydellä ja perheiden hajoamisilla.
Maahanmuuttoa ei mainita missään syynä nuorten asunnottomuudelle, vaikka on selvää, että tämä on suurin syy tilanteeseen. Maahanmuuttajat pakkautuvat pääkaupunkiseudulle ja esimerkiksi Espoon kaupungin asunnoista jo kolmasosa on lohjennut maahanmuuttajien asumiseen. Asunnottomista nuorista tekee entistä huonokuntoisempia ainakin osittain huumeiden lisääntynyt katu- ja nettikauppa, joissa niissäkin on maahanmuuttajilla merkittävä osuus.
Lastenkotilapset ovat kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa ja sieltä täysi-ikäistyvät nuoret ovatkin suurimmassa vaarassa jäädä asunnottomiksi. Jälkihuollossa täysi-ikäistyneitä lastenkotinuoria periaatteessa autetaan etsimään asuntoa, mutta käytännön apu on vaihtelevaa.
Tein parisen vuotta sitten valtuustossa toivomusesityksen suomalaisten asunnottomuuden poistamisesta Espoossa, mutta ilmeisesti se ei vihervasemmistolle käynyt siitä syystä, ettei esityksessä olleet mukana myös ulkomaalaiset ja laittomat maassaoleskelijat.
Koko maan tähänastisesta myönteisestä kehityksestä huolimatta tilanne pääkaupunkiseudulla heikkenee. Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoja on entistä vaikeampi saada, kun hakijoita on jatkuvasti yli 23 000. Asuntopormestari Anni Sinnemäki ei usko, että tilanne tulee helpottumaan tulevaisuudessa. Osa kaupunginkin asunnoista on myös käynyt liian kalliiksi pienituloisille.
Olen ihmetellyt, että miksei järjestetä vaikka samanlaisia parakkiasuntoja asunnottomille, mitä raksatyömiehillä on, jos muuhun ei sitten ole varaa? Ne olisivat monelle myös parempi vaihtoehto kuin turvattomat asuntolat, joissa joutuu nukkumaan samoissa tiloissa laittomien siirtolaisten ja narkomaanien kanssa.
Britannian Brexit-ero toivottavasti auttaa maan asunnottomia nuoria saamaan asunnon ja kunnollisia työpaikkoja, kun asuntojonoja eivät kuormita ja matalan osaamistason työpaikkoja vie siirtolaiset. Asunto on järjestettävä jokaiselle maan kansalaiselle myös siksi, että – kuten dokkaristakin ilmenee – asunnottomalle ei jää helposti voimia käydä töissä tai etsiä työpaikkaa huonosti nukuttujen öiden jälkeen.
Itse sain välähdyksen brittinuorten asunnottomuudesta 15-vuotiaana kielikurssilla. Ihastuimme 16-vuotiaan pojan kanssa, joka oli joutunut lähtemään kotoaan, kun tämän isäpuoli oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen. Onneksi autiotalo, jossa hän yleensä vietti yönsä oli siisti, eikä Britanniassa ollut silloin vielä vastaavia maahanmuuton välittömiä tai välillisesti aiheuttamia turvallisuusongelmia kuin nykyään. Poika oli sentään saanut jonkun verran töitä rannan kalaravintolasta, eikä pyytänyt rahaa.
